keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Tiedote: Uusi taidetapahtuma Kalliossa!

Sauna Arlassa järjestettävä VASTA KOHTA -klubi lämmitetään
ensimmäisen kerran 3.12.2013

VASTA KOHTA -klubi on uudenlainen, toistuva taidetapahtuma Kallion Sauna Arlassa. Se on tila esittävälle taiteelle, yhteiskunnalliselle keskustelulle ja yhteisölliselle kaupunkikulttuurille. Klubin keskiössä ovat saunan lauteilla koettavat luentoesitykset, jotka lämmittelevät suomalaista perinnettä yhdistää yhteiskunnallinen ja poliittinen keskustelu saunomiseen. Esitykset ovat kollektiivisia, kehollisia kokemuksia, joissa hikoillaan päivänpolttavien aiheiden ympärillä.

Luennoitsijoiksi kutsutaan taiteilijoita, ajattelijoita, yhteiskunnallisia vaikuttajia ja muita ajankohtaisia henkilöitä. Pääesiintyjät saavat opponenteikseen taiteen ja tieteen tai yhteiskunnallisten ilmiöiden ammattilaisia. Lisäksi luvassa on livemusiikkia, esitystaidetta ja vuorovaikutuksellisia pienoisesityksiä.

VASTA KOHTA -klubisarjan avaa teatteritaiteilija-kirjailija Juha Hurme. Itsenäisyyspäivän alla Hurme purkaa suomalaisen kulttuurihistorian myyttejä David Europaeus -nimisen henkilön kautta. Europaeus (1820−1884) oli aikansa kulttuurihäirikkö. Hurme selvittää luennossaan tämän ajattelua ja vertailee sitä sekä meidän aikamme että 1800-luvun vallitseviin virtauksiin. Hurmetta opponoi Euroopan historian professori ja tietokirjailija Laura Kolbe, joka kutsuu myös kanssasaunojat mukaan keskusteluun. Jäähyllä kuullaan nykymusiikkiin erikoistunutta kanteletaiteilija Eija Kankaanrantaa.

Avajaisklubi tiistaina 3.12.2013 klo 18:00. 

Seuraava klubi järjestetään alkuvuodesta 2014.

Lisätietoja: www.vastakohtaklubi.blogspot.fi
Tuottaja Elisa Itkonen
Puh. 044 3418 777
vastakohtaklubi@gmail.com
Tapahtuma Facebookissa! 

Liput: 20 / 15 € 
Lippuvaraukset: vastakohtaklubi@gmail.com 
Tapahtumapaikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, 00500 Helsinki

VASTA KOHTA -klubi perustuu koreografi-kuraattori Satu Herralan saunaluentokonseptiin. Vuodesta 2011 saunaluentojen sarja on järjestetty neljä kertaa ja kolmessa eri maassa kansainvälisillä esittävän taiteen festivaaleilla. Jo vuonna 2012 hikoiltiin Sauna Arlassa osana Baltic Circle -teatterifestivaalia.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti